a l u k s i «
käsitteet «
varoitukset «

r p s «
harry potter «
perusficit «
rtf-muotoiset «
runot «
palaute? «

sivuista «
etusivu «

LUKU 2
"Onneksi herra kuningatar suojelee minua kaikilta tuollaisilta vaaroilta kuin basistit!"

1. heinäkuuta 1991

"KIPPIS JEALOUSYLLE!" Taiji sanoi kovaan ääneen ja kohotti korkeaa lasiaan, joka oli täynnä kuplivaa samppanjaa. Muut nostivat lasinsa yhteen Taijin lasin kanssa ja kilistelivät niitä hetken, sen jälkeen vaalea kupliva juoma valui kaikkien kurkuista alas.
hide katsoi muita ja sitten lasiaan, jossa oli enää pieni tilkka samppanjaa jäljellä. Tuo punapää katsoi muita ja katse osui heidän pianistiin, ruskeat silmät olivat hiukan samentuneet jo reippaasta alkoholin nauttimisesta tänä iltana. hide oli varma, että hänen omat silmänsä tuskin olivat sen selvemmän näköisiä kuin Yoshikinkaan.
"On ollut todella hienoa tehdä töitä kanssanne, tämä levy on upea!" Taiji ylisti ja vasen käsi, missä hän piti kyseistä levyä, heilui hullun lailla, aivan kuin tuo mies olisi ollut vatkaamassa kermaa vaahdoksi.
"Taiji, jos jättäisit sen levyn jonnekin pöydälle tai lopettaisit tuon vispaamisen, levytkään eivät kestä kaikkea", Pata virnisti.
"Mitä me aiotaan tehdä? Ei kai vaan homehtua koko loppuiltaa täällä levytysstudiolla?" Toshi älähti.
"Minä ainakin taidan palata hotellihuoneeseeni", hide sanoi.
"Oooh. Oletko sinä kunnossa? Yleensä sinä olet se, joka juo eniten Taijin jälkeen", Pata virnuili.
"Umh... Tullut vain juhlittua hiukan liikaa viime päivinä, ei tässä sen kummempaa", hide haroi hiuksiaan ja katseli korkeaa lasia, jota piti kädessään.
"Vanhuus iskee päälle, vanhuus iskee päälle..." Toshi nyökkäili tietäväisen näköisenä.
"Pää kiinni. Minä lähden nyt, nähdään huomenna", hide huikkasi, heilautti kättään ja lähti kävelemään ovea kohti, joka päästäisi hänet levytysstudion käytävälle ja sitä kautta ulos.
Hiljaisuus ympäröi hänen seisoessaan käytävässä yksin, ovi hänen selän takanaan oli kiinni ja piti muiden jäsenten melut toisella puolella. hidellä ei oikeastaan ollut hajuakaan kellosta, vilkaistuaan rannekelloaan alkoi päässä huimata ja maailma tuntui yhtäkkiä heittävän kuperkeikkaa kitaristin jalkojen alla. Mies otti muutaman askeleen eteenpäin ja nojasi seinään, joka oli vastapäätä sitä ovea, mistä hän oli äsken tullut. Tuo hengitti syvään ja tunsi olonsa hyvin heikoksi, koskaan ei häntä ollut pyörryttänyt, edes alkoholia juotuaan. Tai krapulassa, mutta nyt hänen olonsa oli sanoinkuvaamattoman kamala. Hän sulki silmänsä, otti muutaman askeleen oikealle ja nojasi käsillään seinään, maailma tuntui pyörähtävän uudestaan ympäri. Ja tällä kertaa se vei hideltä kokonaan jalat alta, tuo tunsi, kuinka kaatui kovalle lattialle ja pimeys valtasi kaiken.

~

"... hide? Herää, hide!" Yoshiki oli kumartuneena lyhyemmän kitaristin yläpuolelle ja taputteli tämän poskia nyt.
Kun hide oli lähtenyt, olivat muut vielä juoneet yhden valkoviinipullon neljään jakaen suunnilleen. Nyt Yoshikia hiukan kadutti, etteivät he olleet lähteneet heti, koska montaa askelta hide ei ollut ehtinyt ovelta ottamaan, kun oli pyörtynyt. Jos hidellä oli jokin aivotärähdys tai jotain vaarallisempaa?
"No niin, Hideto Matsumoto, herää nyt", Yoshiki jatkoi hiljaista puhelua ja taputteli hiden poskia.
"Pitäisiköhän hide viedä sairaalaan?" Taiji kurkki Yoshikin olan ylitse.
"Äääh. En usko, hän on ehkä vain kompastunut tai jotain, hide teloo aina itseään", Yoshiki mutisi.
"Umh... Päähän sattuu..." punapäinen kitaristi mumisi hiljaa ja nosti käden otsalleen.
"Mitä sanoit?" Yoshiki kysyi, käänsi katseensa Taijista salamana hiden suuntaan ja laski päätään alemmas siten, että hänen korvansa oli melkein hiden huulissa kiinni.
"Yoshiki Hayashi voisi parannuttaa kuulonsa – ja viedä Hideto Matsumoton kotiin", hide kuiskasi hiljaa, äänestä pystyi erottamaan pienen kehräyksen.
"Mitä tahansa, kaunis neito", Yoshiki virnisti.

"Eikö teidän pitäisi mennä sairaalaan, eikä viedä hideä kotiin?" Taiji kyseli, kun Yoshiki kantoi hideä levytysstudiolta lähimmälle taksille.
"hide on jo aikuinen mies – vaikka sitä onkin vaikea uskoa, hän tekee omat päätöksensä", Yoshiki virnisti.
"Otan tuon loukkauksena!" hide protestoi.
"Pidä sinä suusi kiinni, punapää", Taiji nauroi.
"Basisti on hyvä ja tekee samoin", hide virnisti ilkeästi ja kietoi kätensä Yoshikin kaulan ympärille. "Onneksi herra kuningatar suojelee minua kaikilta tuollaisilta vaaroilta kuin basistit!"
"Oooh. Kitaristihan alkaa vaikeaksi."
"Lapset, lapset. Lapsetti teitä miten paljon tahansa, nyt ne turvat kiinni. Ja sama koskee myös sinua, kitaristi-rakkaani, ellette lopeta, pudotan sinut maahan ja saat kävellä aivan itse. Ilman herra kuningatar-kantajaa", Yoshiki virnisti.
"Ei! Et voi tehdä sitä!" hide huusi ja painoi päänsä Yoshikin olkaa vasten.
Kaikki vain nauroivat hiden dramaattisuudelle ja nimittivät tätä drama queeniksi. hide vain tuhahti ja tiukensi otettaan Yoshikista, vaikka tiesi, ettei se olisi ollut kauhean viisasta. Hän muisti vieläkin varsin hyvin sen, kun Taiji oli käskenyt hänen suudella Yoshikia pullonpyöritys-pelissä. Toki hän oli tehnyt niin, mutta... Se oli jäänyt vaivaamaan pikkukitaristia. Hän oli unohtanut koko asian, koska he olivat viimeisen keikan jälkeen pelanneet hotellihuoneessa sitä riivattua peliä ja vajonneet sen jälkeen levytysstudiolle tekemään uutta levyä. Ja koska kaikki olivat lähes eri aikoihin siellä, ei hän nähnyt Yoshikia melkeinpä ollenkaan koko vuonna. hide oli siitä tyytyväinen, koska nyt taas hän oli ristiriitainen tekojensa ja tunteidensa kanssa. Tunteet sanoivat ei, koska Yoshiki on hyvä ystävä, eikä ystäviin rakastuta. Ja teot taas puhuivat omasta puolestaan, suurimmalta osin hide katui syvästi sitä, että oli juuri muutamaa minuuttia aiemmin kietonut kätensä tiukemmin Yoshikin ympärille. Ja vaikka hän itse ei voinut vaikuttaa pyörtymiseensä mitenkään, hän katui koko sydämensä pohjasta, että oli mennyt pyörtymään oven eteen. Mikä pahinta, se mitä hän näki ensimmäisenä, oli Yoshiki. Kitaristi oli varma, ettei hänen olisi oikeasti kannattanut sanoa Yoshikille yhtään mitään kotiin viemisestä ja muusta sellaisesta.

"TYHMÄ!" hide huusi ja hakkasi nyrkeillä päätään.
"Umh... hide? Mikä sinulle tuli?" Yoshiki kohotti kulmiaan, pysähtyi kävelytien reunaan seisomaan ja meni kyykkyyn, pitäen hideä vieläkin sylissään.
hide hautasi päänsä käsiinsä ja tunsi, kuinka kädet vain tärisivät. Oliko hän aivan oikeasti mennyt äsken huutamaan keskellä katua tyhmä ja hakannut päätään nyrkeillään? Oli. Voimistunut päänsärky puhui puolestaan.
Mieti, mitä muut ajattelevat sinusta, pieni ääni sanoi pilkallisesti hiden pään sisällä. Kitaristi nosti pään käsistään, katsoi vauhkona ympärilleen ja päätti, että oli tullut hulluksi. Mitään muuta selitystä tähän ei olisi.
"hide? Oletko oikeasti kunnossa?" Taiji kysyi ja kumartui polvilleen Yoshikin viereen.
Toshi ja Pata seisoivat Taijin takana kädet taskuissaan. Hekin loivat huolestuneita katseita kitaristiin, ei hän koskaan ennen ole ollut tuollainen pyörtyilevä ja itselleen huutava.
"Olen! OOOLEEEEEN!" hide huusi kädet korvillaan.
Yoshiki vaihtoi huolestuneita katseita muiden bändin jäsenten kanssa ja siirsi katseensa sen jälkeen lempeänä hideen. "Jos minä vien sinut taksilla kotiisi asti?" Yoshiki ehdotti, nosti hideä paremmin syliinsä ja nousi seisomaan.
"Minä huudan teille taksin", Taiji sanoi ja käveli tien sivuun.
Hetken päästä keltainen taksi pysähtyi jarrut vinkuen tien viereen, Taiji avasi Yoshikille oven ja kun Yoshiki oli saanut hiden sisälle, hän meni itse perässä.
"Soitellaan huomenna", Taiji sanoi, heilautti kättään etu- ja keskisormi pystyssä, sen jälkeen basisti läimäisi oven kiinni.
Yoshiki sanoi kuljettajalle osoitteen, mihin kaksikko haluaisi ja kiinnitti turvavyönsä. Pianisti vilkaisi toiselle puolelle autoa paenneeseen kitaristiin, joka nojasi oveen pää ikkunassa kiinni ja tuijotti ulkona olevia valoja. Yoshiki huokaisi pienesti, tuo tahtoi tietää, mitä kitaristin päässä liikkui, mutta hän ei voinut auttaa mitenkään, jos tuo pakeni koko ajan kauemmas ja vetäytyi heistä. Oli se sitten tiedostettua tai tiedostamatonta.

hide katsoi ulkona olevia valoja ja upposi jonnekin omaan mietemaailmaansa. Hän ei halunnut taksin koskaan pysähtyvän, nähdä Yoshikin huolestunutta ja samaan aikaan lempeää katsetta, Yoshikin huolta tai mitään muutakaan pianistilta. Ei. Hänen pitäisi itse selvittää ongelmansa – ja se, mitä hän todellisuudessa halusi. Kitaristin päässä kuului pilkallinen naurahdus ja äänet voimistuivat taas.
Mitä selvitettävää tässä muka on? Sinähän haluat pelkkää ystävyyttä, eikö niin? Vai haluatko? hide mutisi ja tunsi itsensä epätoivoiseksi, hän ei ollut pitkään aikaan ollut näin sekaisin. Ja tuo tiesi paremmin kuin hyvin, että tällä kertaa se ei edes johtunut alkoholin jälkivaikutuksista. Tällä kertaa syy hänen sekavuuteensa istui hänen vieressään ja oli hänen yksi parhaimmista ystävistä. Kirottu Yoshiki Hayashi, hide ajatteli.
"... hide?" Yoshiki sanoi hiljaa ja laski kätensä toisen olkapäälle.
hide hätkähti rajusti ja loi katseensa oikealla puolella istuvaan Yoshikiin. Tuo mies, joka istui yhden penkkivälin kauempana, avasi turvavyönsä ja siirtyi aivan hiden viereen, pisti uuden vyön kiinni ja katsoi hideä. Kitaristi siirtyi automaattisesti lähemmäs taksin ovea, niin lähelle kuin vain pääsi ilman, että olisi avannut oven vahingossa.
"Pakoiletko minua?" Yoshiki katsoi hideä ihmeissään.
"Minä? E-eeen."
"hide, minä olen huomannut epämääräiset katseet, joita olet luonut sinne ja tänne, itsellesi huutamisen ja muun sellaisen. Kyllä sinä voit meille kertoa, jos sinulla on jotain, mikä painaa mieltäsi."
"Ei. Ei mitään tuollaista, hyvin kaukana ongelmista, ei hidellä ole ongelmia", hide sanoi.
"Mitä se tämänpäiväinen oli? Se, kun pyörryit? Tai se, kun aloit huutaa itsellesi tuolla ulkona, miksi?"
"Yosh, taksi ei ole oikea paikka selvittää tällaisia asioita." hide sanoi ja vaipui taas omaan maailmaansa.

Yoshiki huokaisi ja siirtyi taas kauemmas, kyllä tuo oli huomannut, että hide oli pakoillut heitä. Häntä etenkin. Yoshiki oli antanut viime vuonna mahdollisimman paljon eri vuoroja hidelle, kun he olivat äänittäneet soittoa levylle. Olisiko hänen sittenkin pitänyt kiinnittää enemmän huomiota hideen kuin heidän uuteen levyynsä?
Tehtyä ei saa tekemättömäksi, Yoshiki Hayashi. Onnittelut, olet onnistunut karkottamaan hiden lopullisesti luotanne. Entä jos hän hautoo itsemurhaa tai on jotenkin muuten vakavasti sairas? Voihan hän olla sairas, eikä jaksa soittaa enää keikoilla tai tehdä tulevia levyjä, mutta ei vain ole kertonut siitä teille. Jos et olisi itsekäs, olisit huomannut jo aiemmin, ääni huusi Yoshikin päässä syyttävästi.

~

Yoshiki oli maksanut taksin, koska oli huomannut hiden olevan täysin muissa maailmoissa. Maksettuaan taksin, tuo oli kiertänyt taksin toiselle puolelle ja ottanut hiden syliinsä. Kerrostalon pihassa häntä alkoi mietityttää, että toivottavasti hidellä olisi avain, eikä heidän tarvitsisi tilata uutta taksia ja lähteä hänen luokseen. Kun Yoshiki aikoi kysyä hideltä avaimesta, tuo työnsi pianistin käteen pienen avainnipun, jossa oli kolme avainta. Selvästikin yksi oli alaoveen ja yksi itse huoneistoon. Rappukäytävässä Yoshiki mietti hetken, ehkä he menisivät hissillä ylös. Vaikka hide ei ollutkaan painava, Yoshiki epäili omaa kuntoaan.
Hissi kutsuttiin alakertaan ja Yoshiki vaihtoi painoa jalalta toiselle muutaman kerran, ei suinkaan sen takia, että hide olisi vieläkään ollut liian painava, pianistin jalat vain puutuivat helposti kantaessaan jotain. Hissi kilahti ja ovet aukenivat, Yoshiki astui sisään ja painoi ylimmän kerroksen nappia, viidennentoista kerroksen. Hissin pysähdyttyä Yoshiki astui rappukäytävään ja käveli käytävän päähän, ainoan oven luokse, jossa luki suurin kirjaimin "Matsumoto".

"Minne sinä haluat?" Yoshiki kysyi ja tunsi alkavan päänsäryn jyskyttävän päässään.
"Sohva on ihan hyvä, sinä voit nukkua sängyssäni", hide sanoi ja katsoi pikaisesti Yoshikiin.
"Ei tule kuuloonkaan, sinä nukut omassa sängyssäsi ja minä nukun patjalla lattialla, sänkysi vieressä."
hide katsoi nopeasti Yoshikin silmiin ja käänsi katseensa pois, tuo ei vain voinut katsoa pianistin silmiä sekuntia kauempaa. Hän ei halunnut nähdä toisen silmistä sitä, mikä pelotti kaikkein eniten. Kitaristi muisti vieläkin, kuinka Yoshiki itse oli vetänyt hänet suudelmaan hiden itse hoidettua oman osuutensa. Ja se ei ollut tavallinen suudelma, ei voinut olla.
Kitaristin mietteet katkesivat, kun Yoshiki uteli hänen vointiaan laskettuaan miehen sängylle makaamaan. hide vain heilautti kättään ja heitti pitkät housunsa, sekä pitkähihaisen paitansa pois. Sen jälkeen hän veti peiton päälleen ja kääntyi kyljelleen Yoshikia päin.
"Saanko käydä suihkussasi?" Yoshiki kysyi hiuksiaan näperrellen.
"Joo, käy vain", hide sanoi ja sulki silmänsä. "Patja, muut tarvitsemasi petivaatteet, tyynyt ja sellaiset löydät tuolta kaapista", mies jatkoi ja huitaisi jonnekin parisänkynsä taakse, päinvastaiselle seinälle kuin se, mistä miehet olivat tulleet makuuhuoneeseen sisälle.
Yoshikin mentyä hide kääntyi selkä oveen päin ja alkoi miettiä tunteitaan ja ajatuksiaan. Tuo ei ollut aivan varma mikä häneen meni, mutta siinä sängyllään kasaan käpertyen hän itki lohduttomasti. Suolaiset kyyneleet tippuivat punapäisen kitaristin poskia pitkin suolaten kaiken matkallaan, muutama kyynel tippui huulille ja hide maistoi niiden maun. Suolainen kyynel kirveli ikävästi verisillä huulilla, hide oli aina repinyt huuliaan ja stressaantuneena varsinkin hän repi niitä. Veren valuessa huulia pitkin pahimpina päivinä, hide vain nuoli sen tyynesti pois ja jatkoi huuliensa repimistä. Tällä kertaa hän ei repinyt niitä, antoi vain suolaisuuden kirvellä ikävästi. hide unohti koko muun maailman ja antoi itsensä itkeä, hän unohti kokonaan, että ei ollut asunnossa yksin...

Yoshiki väänsi kuuman suihkun kiinni, astui suihkusta pois ja kietoi pyyhkeen ympärilleen. Ravisti päätään hetken, toivoen, että hiukset kuivuisivat sillä, vaikka tiesikin sen olevan yhtä tyhjän kanssa. Pianisti muisti hiden alkaneen jo nukkua, ja käveli hiljaisin askelin makuuhuoneeseen. Hän oli juuri ottamassa hideltä lainaamaa isoa t-paitaa ja pukemassa päälleen, kun kuuli tukahdetun nyyhkäyksen. Yoshiki katsoi hetken monttua sängyssä, jonka arveli olevan hide, veti paidan päälleen ja istahti sängyn reunalle. Pianisti loi epätoivoisen katseen hideen ja sen jälkeen patjalle, joka odotti jo lattialla, että hän menisi siihen makuulle ja painaisi päänsä tyynyyn. Mutta ei, ei hän voinut hylätä ystäväänsä, kun tuolla oli paha olla ja itki itseään uneen. Yoshiki nosti kätensä, katsoi sitä hetken ja laski epäröiden hiden olalle. Yoshiki katsoi pientä kitaristia, joka tärisi itkiessään, istuva mies meni vielä lähemmäs kitaristia ja veti tuon hennon ruumiin syliinsä. Yoshiki oli aina pitänyt itseään huonona lohduttajana, eikä tämä tuntunut vieläkään aivan hänen omimmalta roolilta. Toki hän oli valmis kuuntelemaan ystäviään ja jakamaan heidän suruaan, halaamaan, pitämään sylissään ja kuiskaamaan lohduttavia sanoja, mutta ei silti koennut osaavansa sitä. Hän ei vain koennut osaavansa sitä tarpeeksi hyvin, oli monia, jotka saivat ihmiset rauhoittumaan paljon paremmin kuin hän.
Yoshiki silitteli hiden hiuksia, niskaa ja selkää epämääräisesti, kuiskaili helliä sanoja ja toivoi onnistuvansa edes jotenkin lohdutuksissaan. hide ynähteli epämääräisesti ja tuosta Yoshiki päätteli hiden lopettaneen itkemisen, pianisti nosti kitaristin kasvoja hiukan ja pyyhki kyyneleet peukalollaan pois.

"Nuku vain, hide, minä olen kyllä tässä..." Yoshiki sanoi hiljaa jatkaen toisen hyväilemistä ja sanojen kuiskaamista.

hide painautui tiukasti Yoshikin syliin, vaikka tiesi edelleen, ettei se olisi kannattavaa. Ei halunnut enempää sotkuja ihmissuhdepuolella, mutta silti aiheutti niitä itselleen koko ajan. Tuo ei osannut enää sanoa, oliko se oikeasti vahinkoa vai mitä, mutta tiesi syvällä sisimmässään, että tahtoi vältellä ihmissuhdeasioiden selvittelemistä ja sotkuja. Kitaristi painoi itseään syvemmälle toisen syliin ja tunsi unen tarttuvan hänestä hiljalleen, mutta varmasti. Tuo sulki silmänsä ja antoi raukeuden tavoittaa jäsenensä, rauhallisuus tavoitti mielen ja tuo antoi rauhallisin mielin unen tulla.

~

Makuuhuoneessa oli aivan pimeää, kun hide yhtäkkiä avasi silmänsä ja tunsi rauhallisuuden olevan poissa. Tuo nukkui edelleen Yoshikin sylissä, olipa toinenkin nukahtanut istuvaan asentoon, eikä herännyt uskaltanut herättää nukkuvaa. Kitaristi siirtyi hiljaa ja varovaisesti parisängyn toiselle puolelle, astui kylmälle lattialle ja hipsi lyhyin askelin keittiöön. Keittiössä mies otti lasin kaapista, avasi hanan ja valutti kylmää vettä lasiinsa, joi lasin tyhjäksi ja kääntyi nojaamaan keittiötasoon. Punaisia hiuksiaan hän hieroi enemmän takkuun ja katsoi pöllämystyneenä ympärilleen. Olo oli niin yksinäinen ja sekava, ettei tuo ollut varma mitä olisi tehnyt. Katsoi pimeässä keittiössä ympärilleen eksyneen näköisenä.
Hetken mietittyään ja ympärille katsottuaan, hide huomasi, kuinka kuunvalo siivilöityi verhojen lävitse veitsenterälle ja sai sen hohtamaan hopeisena. Kitaristi ojensi kätensä terävään veitseen ja katsoi sitä. Hän ei ollut oikeastaan koskaan tuntenut halua viillellä tai satuttaa itseään, paitsi joskus todella harvoin. Nyt hide katsoi ympärilleen, etsi, olisiko Yoshiki herännyt ja tullut ihmettelemään, miksi hän itse ei ollut enää sängyssä. Varmistettuaan, ettei pianistia näkynyt missään, hide nosti veitsen ylös ja katsoi terää vielä hetken, kunnes painoi sen vasemmalle kädelleen. Hän painoi voimakkaasti ja lujaa, saaden veren pursuamaan vaalealle iholleen tulvien, tuo katsoi lumoutuneena, kuinka veri valui haavasta kädelleen ja sitä kautta pöydälle.

"Hideto Matsumoto... Mitä helvettiä sinä teet? Saanen kysyä."
hide säikähti selkänsä takaa kuulunutta ääntä ja jäykistyi niille sijoilleen.

~

LUKU 3
LUKU 4
LUKU 5
LUKU 6