a l u k s i «
käsitteet «
varoitukset «

r p s «
harry potter «
perusficit «
rtf-muotoiset «
runot «
palaute? «

sivuista «
etusivu «

LUKU 4
"Okei, missä helvetissä me olemme?"



hide istui syrjässä muista, kun muut istuivat lattialla iloisesti jutellen, tuo istui sohvalla ja katsoi maanisella katseella valkoviinipulloa, mikä hänellä oli käsissään. Pullossa ei enää paljoa ollut ja se hiukan huoletti kitaristia, ei se, että määrä oli enää niin vähäinen, vaan se, kuinka paljon hän oli jo tuota humalluttavaa nestettä juonut. Ellei hän pian rajoittaisi, saattaisi käydä hyvinkin huonosti. Saattaisi lipsauttaa jotain, mitä katuisi koko lopun elämäänsä. Punapäinen mies huokaisi ja kulautti viinipullon tyhjäksi, kurottautui ottamaan seuraavaa ja korkkasi sen auki. Hiljaa hihitellen hide nosti pullon ylös ja oli skoolaavinaan pulloaan, vaikka todellisuudessa hän ei ollut skoolaamassa kenenkään kanssa. Muut istuivat kauempana, lattialla.

"Onko kaikki ok?"
hide nosti katseensa polvien välissä olevasta juuri korkatusta valkoviinipullosta ylös ja vasemmalle, äänen tuo rekisteröi sillä sekunnilla, kun kuuli sen, Yoshikille. Taas nuo suuret koiranpentusilmät tuijottivat häntä, eikä kitaristi voinut sille mitään, että halu suudella pianistia kasvoi sekunti sekunnilta suuremmaksi ja suuremmaksi.
"On, paremmin kuin koskaan. Miksei olisi?" hiukan sammaltunut ääni vastasi.
"Juot niin paljon nykyään", pianisti mutisi hiukan hiljaa.
"Anna miehen juoda."
"Enkä anna, varsinkaan jos se muutaman yön takainen toistuu."
Kitaristi veti kiivaasti henkeä toisen muistuttaessa siitä yöstä, siitä, mitä toinen katui enemmän kuin koskaan. Katse nostettiin pullon suusta ruskeisiin silmiin toistamiseen ja suutelemisen halu kasvoi jälleen potenssiin kymmenen. hide nielaisi hiukan ja pureskeli kostuttamaansa alahuultansa pähkäillen samalla, miten voisi välttää merkilliset halunsa. Ehkä kannattaisi juoda yksin kotona eikä muiden bändikavereiden kanssa? Kitaristi nyökytteli päätään ja oli sitä mieltä, että se olisi kannattavaa ja vain senkin takia, ettei tuo lipsauttelisi mitään sopimatonta. Yoshikille. Ja taas tuohon aiheeseen, huokaisi päänsä sisällä ja merkitsi itsensä toivottomaksi tapaukseksi. Huultaan purren katse nostettiin viinipullon kaulasta jälleen ruskeisiin koiranpentusilmiin, hide kumartui eteenpäin sohvalla ja laski viinipullon lattialle. Sen jälkeen tuo kääntyi sohvalla istumaan risti-istunnassa Yoshikia päin, katsoi hetken ruskeita silmiä ja kumartui sitten suutelemaan toista. Yoshiki kaatui sohvalla ja hide oli yhä hänen päällään suudellen. Juuri kun pianisti oli toipunut alkujärkytyksestä ja vastannut toisen suudelmaan, hide pomppasi ylös, otti viinipullonsa ja juoksi asunnosta ulos. Yoshiki ja muut katsoivat sinne suuntaan, missä ulko-ovi heilui vielä ja vaimeasti kolahtaen osui seinään.

"Mitä sinä teit hänelle?" joku ärähti.
"Ei minä, vaan mitä hän teki minulle!" Yoshiki raivosi takaisin.

hide juoksi viinipullo oikeassa kädessään, eikä tiennyt minne olisi pitänyt mennä. Jossain mielensä takimmaisissa perukoissa hän ymmärsi, kuinka tyhmä oli ollut – ja ennen kaikkea, lähteä nyt karkuun omasta kodistaan. Jos jonkun olisi pitänyt lähteä niin muiden, ei hänen. Silti salaa hän toivoi, etteivät muut lähtisi mihinkään, koska hänellä ei ollut avaimia ja jos ovi menisi lukkoon, hän ei pääsisi sisälle. Ja mikä pahinta, saattaisi joutua Yoshikin luokse nukkumaan. Pelkkä ajatuskin sai hiden sekoamaan ajatuksissaan ja melkein kompuroimaan. Kaatumisenkin tuo vältti vain viime hetkellä. Huokaisten hide pysähtyi tien reunaan ja katsoi tien toisella puolella olevaa puistoa. Kun autoja ei näkynyt, tuo juoksi tien yli ja istahti puun alle, vetäen jalat koukkuun itseään vasten. Viinipullosta otettiin huikka ja kiitettiin luojaa, että se oli vasta avattu, eikä pohja tulisi aivan heti vastaan. hide katsoi pulloa kädessään ja oli kilistävinään sitä taas joidenkin ihmisten kanssa, sen jälkeen tuo otti ison huikan. Pulloon hide loi pitkän katseen, nosti sen korkealle ja katsoi lasin läpi taivaalle. Pian taivasnäkymä kuitenkin peittyi ja hide siirsi pulloaan ihmetellen, mikä hänen silmäänsä oli tullut. Nopeasti tuo kuitenkin tajusi, ettei kyse ollutkaan hänen silmistään vaan siitä, että joku oli tullut seisomaan hänen eteensä.
"Häiritset pikkuisen kitaristin taivastiirailuja, ole hyvä, kuka sitten oletkin ja väistä", hide sanoi luomatta katsettakaan ylös.
Toinen ei varsinaisesti siirtynyt mihinkään vaan istui kitaristia vastapäätä maahan ja loi tutkiskelevan katseensa tuohon.
"Onko sinulla oikeasti kaikki hyvin?" pianisti kysyi.
"... Mit-? Yoshiki?" hide älähti kun toinen alkoi puhua, tuo luuli edessään seisovaa miestä joksikin... muuksi. Mutta ei missään nimessä Yoshiki Hayashiksi.
"Lähdit niin kovalla kiireellä ja kaiken lisäksi omasta asunnostasi, olisit mieluummin potkaissut meidät ulos."
"En ajatellut niin pitkälle, tuli vain kiire päästä pois. Pois teidän luota ja ... Sinun."
"Tahdot vältellä minua", toinen hymähti.
"Ei tämä sitä herran jumala ole!" hide ärähti, otti kulauksen viinipullostaan ja tarjosi sitä toiselle. Yoshiki otti pullon vastaan, punnitsi sanojaan hetken ja hörpättyään pullosta, tuo antoi sen takaisin.
"Vaan? Tässä vain alkaa miettiä, että mitä ihmettä sinä haluat. Yhtenä hetkenä olet valmis antamaan itsesi, suutelemaan ja ties mitä, mutta sitten toisella hetkellä juokset karkuun. Kerro minulle, Hideto Matsumoto!" Yoshiki ärisi takaisin ja otti hiden kasvot käsiensä väliin.
"Minä... tuota..." hide mutisi ja katsoi toisen ruskeita silmiä. Niihin oli niin helppo upota, aivan kuin koiranpennun silmät, hide kutsuikin niitä hiljaa mielessään koiranpentusilmiksi.
Yoshiki kurottautui hiukan lähemmäs pitäen yhä katseensa hiden ruskeissa silmissä, varovaisesti liu'utti vasemman käden etusormeaan poskelle ja siitä leualle. Kun kitaristi ei työntänyt pianistin käsiä pois kasvoiltaan, tuo jatkoi niiden sileän ihon silittämistä. Yoshikia hymyilytti hiukan, mutta ei antanut hymynsä näkyä.
Näin kesytät villinorsun kehrääväksi kotikissaksi viidessä sekunnissa, Yoshikin päässä oleva ääni sanoi nauraen. Pianisti antoi äänen olla ja jatkoi kasvojen silittämistä, pian tuo veti kitaristin lähemmäs itseään, painoi huulensa tuon huulille ja suuteli intohimoisesti. Siinä suudelmassa oli jotain syvempää kuin aikaisemmissa suudelmissa ja sen tunsi kumpikin, sekä pianisti että kitaristi. Yoshiki jo vetäytymässä kauemmas, kun hide veti hänet lähemmäs aloittaen uuden suudelman.
Äkisti Yoshiki vetäytyi hidestä pois ja katsoi tuota pää kallellaan tuon pää käsiensä välissä.
"Kuulehan. Ei tästä tule mitään ennen kuin selvität itsesi ja pääsi. Ja tiedät, mitä haluat. Minusta. Itsestäsi. Kaikesta", niine hyvine Yoshiki lähti ja jätti hiden istumaan valkoviinipullonsa kanssa tuijottamaan hänen peräänsä.

Oli aikainen lauantaiaamu ja hide nukkui sängyssään onnellisen tietämättömänä muun maailman menosta. ... Tai ainakin niin oli hetki sitten.
"Haloo?" hyvin väsynyt ja vihainen ääni murahti puhelimeen. hide.
"Ajattelin soittaa ja kysyä oletko kunnossa", ylipirteä ääni sanoi toisesta päästä. Yoshiki.
hide katsoi kelloa, joka oli hänen yöpöydällään. "VOI JUMALAUTA!! KELLO ON KUUSI AAMULLA, YOSHIKI HAYASHI!" kitaristi huusi ja paiskasi luurin kiinni.
Luurin paiskattuaan paikalleen, hiden päässä alkoi naputtaa ikävä päänsärky ja tuo ei pitänyt siitä ollenkaan. Miksi päänsäryt tulivat aina alkoholia juotua? Hetken pyörittyään sängyssä hide luovutti, hän tiesi, ettei saisi enää unta – ja sekin oli jonkun älykääpiöpianisti Yoshiki Hayashin syy.
"Tämä kostetaan", punapäinen kitaristi vannoi ikuista kostoa ääneen ja päätti mennä suihkuun, kun oli jo kerta hereillä.
Suihku väännettiin polttavan kuumalle, sen jälkeen kitaristi istui lattialle, vetäen jalat itseään vasten koukkuun ja antoi veden virrata päälleen. Höyry täytti hiljalleen koko kylpyhuoneen ja hide istui kärsivällisesti polttavan suihkun alla, eikä vesi enää edes polttanut hänen ihoaan. Se tuntui lähinnä suloisen lämpimältä, juuri sellaiselta, ettei voisi lähteä ollenkaan pois. Ja silti samaan aikaan tuo tunsi olonsa kylmäksi, mutta se ei lähtisi silloinkaan pois, kun hiki virtaisi hänen ihollaan. Sen voisi viedä pois vain yksi ihminen. Ja se oli juuri se älykääpiöpianisti, joka oli herättänyt hänet muutamaa hetkeä aiemmin. hide sulki silmänsä ja tajusi, että kaipasi toista vierelleen, vaikka maailma halkeaisi kahtia. Kitaristi irvisti, hän ei voisi kertoa sitä koskaan Yoshikille, ei koskaan. Ja vain siitä syystä, että hän ei ollut sellainen ihminen, joka rakastaisi tai kaipaisi jotain toista lähelleen lähes koko ajan. Ei. Se ei sopinut Hideto Matsumoton kuvaan.
Kitaristi kohotti kasvonsa virtaavan suihkun alle ja nautti kuumasta vedestä silmät suljettuina, pieni huokaus karkasi tuon huulilta, eikä hän tunnustanut sitä omakseen. Miksi hän huokailisi, kun kaikki kerta on loistavasti? Irvistäen kitaristi sulki suihkun, tarttui pyyhkeeseen suihkun ulkopuolella ja kietoi sen vyötärönsä ympärille. Viileästä ilmasta värähtäen tuo astui kylpyhuoneestaan olohuoneen puolelle ja katsoi sohvalla istuvaa miestä.
"Errr... Saanen udella mitä helvettiä teet asunnossani? Ja miten pääsit sisälle?"
"Joku X Japan-bändin kitaristi ei vastannut puhelimeen, vaikka joku pianisti yritti soittaa tunnin ajan ehkä kolmekymmentä kertaa. En tiedä, kuka se kitaristi tai pianisti on", Yoshiki kohautti olkapäitään ja pisti nyrkkinsä lasiselle sohvapöydälle. "Annoit minulle nämä joskus", hän jatkoi ja avasi nyrkkinsä.
hide katsoi, kuinka lasipöydälle tipahti kaksi hopeista avainta renkaassa. Siinä oli hänen alaovensa sekä ulko-ovensa avaimet. Oliko hän todella antanut ne joskus?
"Annoit ne minulle joskus humalapäissäsi ja käskit minun pitää ne siltä varalta, että sinulla jäisi omat avaimet kotiin tai jos pelkäisin, että sinulle on tapahtunut jotain", pianisti sanoi katse avaimissa, aivan kuin kitaristin ajatuksia lukien.
"Mmh... No, olen kunnossa, voinet lähteä?"
"En voi."
"Ööö... Miksi et?"
"Koska... On kaunis päivä! Aurinko paistaa, linnut laulavat, ja hidellä on krapula..." Yoshiki hymyili.
"Yosh! Minä olen puolipukeissa! Äääää. Yoshiki-kiltti, olen aivan kunnossa. Mitä nyt istuin polttavan kuumassa suihkussa sen tunnin, mutta joo, olen kunnossa", kitaristi mutristi huuliaan.
Yoshiki nousi sohvalta ja kietoi kätensä hiden vyötärön ympärille. "Kyllä sinä tiedät, mitä haluat. Et vain tunnusta sitä, Hideto Matsumoto."
Sen jälkeen Yoshiki katosi lähes yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. hide katsoi siihen suuntaan, minne toinen oli juuri kadonnut.
"ET VOI TEHDÄ TUOTA MINULLE, YOSHIKI HAYASHI!" hide huusi ja pamautti kylpyhuoneensa oven kiinni.
Kitaristi siirsi raivostuneen katseensa eteiseen ja valahti seinää pitkin lattialle istumaan. Jalat hän veti itseään vasten koukkuun ja pään painoi käsiinsä, miksi ja miten Yoshiki osasi lukea hänen mielenliikkeitä? Miten Yoshiki osasi sanoa ääneen sen, mitä hän itse ei uskaltanut?
"Mitä en voi tehdä?" pianisti kysyi laskien kätensä kitaristin olalle.
Kitaristi hyppäsi melkein ilmaan ja katsoi järkyttynein silmin pianistiin. Eikö tuo ollutkaan lähtenyt mihinkään? Yoshikihan oli juuri mennyt eteiseen, pukenut takin sekä kengät ylleen ja lähtenyt asunnosta. ... Ei kun, tarkemmin mietittyään hide myönsi, ettei kuullut ulko-oven menneen kiinni. Oliko hän todella ollut niin ajattelematon, että oli huudellut, mitä sylki suuhun toi, ennen kuin oli varmistanut toisen lähteneen kotiin? Kitaristi siirsi lautasen kokoisiksi laajenneet silmänsä lattiaan ja katsoi sitä erittäin kiinnostuneen näköisenä.
"Ei mitään..." hide mutisi.
"Hyvä on, minä sitten lähden. Oikeasti tällä kertaa, äläkä huutele enää niin, että naapurin mummokin saa sydänkohtauksen", Yoshiki virnisti ylileveänpirteästi ja katosi asunnosta iloisesti vihellellen.
Kitaristi kuunteli tarkkaan, että kuuli oven menevän kiinni. Äänen kuultuaan, tuo huokaisi helpottuneesi ja nousi lattialta ylös, askeleet suunnattiin makuuhuoneeseen ja vaatekaapilla.
"Kai sitä pitää vielä pukeakin tänään..."

~

"Iltaa, mitä saisi olla?"
"Mitä tahansa, missä on alkoholia, kiitos."
hide ohitti baarimikon kummastuneen katseen ja istui baarijakkaralle katsoen ympärilleen, ihmisiä ei juuri näkynyt ja se oli vain hänen edukseen. Huokaisten rauhallisesti, tuo otti vastaan tarjotun lasin ja kumautti sen yhdellä kulauksella kurkustaan alas.
"Toinen samanlainen, oli mitä oli."
"Taidatte olla tottunut juoja", mies hymähti ja hide ynähti jotain vastaukseksi. "Harvoin kukaan edes uskaltaa maistaa virityksiäni, ne sisältävät hyvin paljon alkoholia – tai itse asiassa vähän kaikkea", virnistys.
"Mitä tuossa oli?" hide uteli.
"Vähän kaikkea... Sakea, raakaa viinaa, maitoa, mitä täältä tiskin takaa nyt löytyy."
"Hmm... Kuulostaa ihan minulta. Mikä tahansa, missä on alkoholia, kelpaa."
"Yksi sake."
"Anteeksi hetkinen", mies sanoi hidelle ja kääntyi vastatulleen asiakkaan puoleen.
"Take your time", hide heilautti kättään ja katsoi tällä kertaa hiukan tarkemmin edessään olevaa lasia.
Juoman ulkonäkö ei ollut mitenkään erikoinen, ei välttämättä kyllä maailman silmiä hivelevin. Haju taasen oli paljon miellyttävämpi ja maku... No. Sitä hide ei voinut edes kommentoida, se oli samaan aikaan järkyttävä ja hyvä. Alkoholin miinuspuolet, ne maistuvat yleensä pistävälle ja pahalle, mutta silti se oli hyvää ja oli pakko juoda niitä. Virnistys nousi väkisinkin kitaristin huulille ja jälleen tuo kumosi lasin kurkkuunsa.
"Huono päivä?"
hide kohotti päätään ja näki juuri saapuneen asiakkaan. Pata. Leveä virnistys nousi toistamiseen kitaristin huulille, parasta juomaseuraa hänelle oli ehdottomasti Pata.
"Voisihan sen niinkin sanoa... Itselläsi? Kaksi tuplaviskiä jäillä."
"Tulee."
"No..."
"Ryppyjä rakkaudessa?" hide kysyi ja työnsi toisen tuplaviskeistä toisen kitaristin nenän alle.
"Voisihan sen niinkin sanoa", Pata vastasi.
"Kaikuuko täällä?" hide virnisti.
"Ei ole nähty hetkeen, saakutin loma, kun kaikki aika häviää jonnekin ja unohtaa täysin, että on muitakin olemassa. Sitä melkein unohtaa, että on joku X Japankin olemassa. Ja sitä unohtaa melkein itsensäkin. Se on jo karmivaa."
"Miten X Japanin voi unohtaa?" hide nosti hämmentyneen katseensa Pataan ja kohotti lasia huulilleen.
"Sepä se. Kerro se minullekin", tuo naurahti.
"Puhelin soi..." hide mutisi ja kaivoi jostain takintaskustaan kännykkää. "hide."
"Yoshiki tässä hei..."
"Ai hei Yoshiki."
"Olet kännissä, hide."
"Enhän minä vielä. Vasta aloitettiin tämän Patan kanssa. Meillä on oikein hauskaa."
"Varmasti."
"Oliko sinulla asiaakin?"
"Ei oikeastaan..."
"No minä jatkan juomista. Äläkä turhaan ilmesty oveni taakse huomenna, olen kyllä kunnossa."
"Seeya."

hide työnsi kännykän takkinsa taskuun ja kääntyi kunnolla lasinsa puoleen. Tuo vetäisi loput tuplaviskistä kurkustaan ja heilautti kättään baarimikolle. Lisää.
"Ilmestyikö Yoshiki ovesi taakse tänään vai?"
"Ei vaan sisälle asti, helvetti. Olin kokonaan unohtanut ne vara-avaimet, jotka hänelle annoin joskus ennen Kristusta. Olin paiskannut hänelle luurin korvaan, mitäs soitti kuudelta aamulla, kun hidellä on vielä keskiyö menossa. En saanut kuitenkaan enää unta, painuin suihkuun ja siellä kohisevan veden alla istuin jonkun tunnin, kun suihkusta tulin, näin hänet olohuoneessani. Ja hän oli tullut, koska en ollut vastannut yhteenkään hänen puheluunsa sen suihkun aikana, en kuullut niitä."
"Yoshiki huolestuu helposti."
"Tiedän. Ja kaiken huipuksi, hän oli juuri lähdössä ja kaikkea. Luulin hänen jo lähteneen, kun huusin, ettei hän voi tehdä minulle näin. Eikä hän ollutkaan vielä lähtenyt, oli juuri avannut oven, kun huusin ja hän tuli tietysti takaisin, että minä olen loistava."
"Miten hän ei voinut tehdä sinulle?"
"No... Yoshiki oli kietonut kätensä vyötäröni ympärille ja sanonut jotain, että tiedän mitä haluan, mutta en vain myönnä sitä."
Pata nyökytteli ja tilasi heille uudet tuplaviskit. hide jutteli sitä enemmän Patalle, mitä enemmän he olivat juoneet. Ja sitä hän oli kaivannutkin, jotain ihmistä, jolle purkaa sydäntään ja ne kaikki hämmentävät tilanteet pianistin kanssa, joihin hän itsensä aina järjesti. Uudestaan ja uudestaan. hiden täytyi myöntää, että Pata oli paras ihminen siihen tehtävään, kun he olivat juoneet. Lähes missä tahansa muussa tilanteessa hide olisi voinut kertoa kaiken Yoshikille, olivathan he sentään bändikavereita ja Yoshiki oli heidän pomonsa. Mutta nyt kun kitaristi ajatteli tarkemmin, hän ei ollut kertonut tai tukeutunut Yoshikiin viimeisen kahden vuoden aikana juuri yhtään. Kolme tai kaksi vuotta aiemmin hän olisi voinut kertoa tällaisen Yoshikille, jos ihastuksen kohde olisi ollut joku muu kuin hän itse, mutta ei nyt. Ei varsinkaan, kun kohde oli juuri se, jolle oli helppo puhua.

"Kaksi tuplaviskiä jäillä kiitos", hide sanoi hitaasti baarimikolle, jonka kanssa hän oli tehnyt sinunkaupat jo paljon aiemmin.
"hide, tilanteesi ei ole kyllä mikään maailman kadehdittavin", Pata tuumaisi ja nojasi käsiinsä.
"Ei kyllä. Minuakin nakertaisi."
"Juodaan nämä vielä ja lähdetään Yoshikin luokse, vai mitä?"
"Joo ja kerrotaan, että mistä se kana oikein pissii."
Pata alkoi nauraa hiden kana pissii-ilmaukselle ja nousi vakaasti seisomaan, vaikka alkoholipitoisten juomien määrän perusteella olisi arvellut tuon kaatuvat saman tein rähmälleen. hide sen sijaan seisoi aika reilusti horjuen baarijakkaralta noustuaan, Pata kietoikin kätensä tuon vyötärölle, heitti muutaman kymmenen jeniä baarimikolle tipiksi ja ohjasi toisen kättään heilauttaen baarista ulos.
"Kävelläänkö Yoshin luokse? Ei tästä taida olla kuin pari kilometriä..."
Pata nyökkäili hidelle ja piti tuota pystyssä heidän taivaltaessa Tokion katuja pitkin omakotitaloalueelle, jolla Yoshiki asui. Tunnin käveltyään Pata alkoi raapia vapaalla kädellään päälakeaan ja katsoi ympärilleen. hidekin pysähtyi katsomaan ympärilleen, käänteli päätään suuntaan ja toiseen. Lopulta hän puki sanoiksi sen, mitä he molemmat ajattelivat:
"Okei, missä helvetissä me olemme?"

~

LUKU 5
LUKU 6